Talvi tekee hiljalleen tuloaan Joensuussa lumihiutaleiden laskeutuessa loskan peittämään maahan. Kello on viisi iltapäivällä. Lähellä Joensuun keskustaa Woutilan yhteydessä (Tulliportinkatu 14) on vielä valot päällä. Kiinteistön sisällä häärii ja odottelee Pohjois-Karjalan elokuvayhdistyksen elokuvasihteeri Jarkko Kuittinen, joka toivottaa oven suulla tulemaan peremmälle.
Kuittinen itse vastaa yhdistyksen toiminnan suunnittelusta ja pitkälti myös sen toteutuksesta. Hän istahtaa tuolille kertoen lisää yhdistyksestä.
-Vaikka olenkin yhdistyksen ainoa kokopäiväinen työntekijä, meillä työskentelee tuntipalkalla muutamia henkilöitä sekä vapaaehtoisia erilaisissa tapahtumissamme. Järjestämme näytöksiä, työpajoja ja erilaisia tapahtumia, Kuittinen kertoo.
Taho, joka edistäisi alueen elokuvakulttuuria
Vuonna 2004 toimintansa käynistänyt Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys edistää alueen elokuvakulttuuria. Tämä tapahtuu muun muassa elokuvanäytösten, -tapahtumien, -kasvatuksen ja työpajojen kautta.
-Yhdistys perustettiin aikanaan kunnallisen elokuvasihteerin toimen päättyessä. Näin haluttiin perustaa jatke, taho, joka edistäisi alueen elokuvakulttuuria erilaisten tapahtumien kautta. Elokuvatuotantoa tähän ei kuulu. Silloin tällöin siihenkin törmää, mutta teemme lähinnä tätä tapahtumapuolta, Kuittinen täsmentää.
Parinkymmenen vuoden aikana yhdistyksen perusajatus on pysynyt hyvin samanlaisena. Toiminta on laajentunut ja kehittynyt hiljalleen eteenpäin. Esimerkiksi digitalisoituminen on luonut uusia mahdollisuuksia muun muassa elokuvien esittämiseen. Yhdistys koetaan Pohjois-Karjalassa muutenkin tärkeäksi, sillä se tarjoaa matalan kynnyksen kulttuuritoimintaa. Yhdistys onkin saanut tästä positiivista palautetta.
-Erityiskiitosta ovat saaneet pääsymaksuttomat toiminnot, joista pidämme kiinni myös jatkossa. Näin vähävaraisetkin pääsevät nauttimaan elokuvakulttuurista, Kuittinen lisää.
Pääsemme vauhtiin kunnolla tänä syksynä
Tänä vuonna Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys on saanut Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä 2 500 euron tuen elokuvanäytöstoimintaan ja lasten elokuvatyöpajojen kustannuksiin.
-Apurahat auttavat meitä paljon. Ne ovat välttämättömiä, jotta voimme pitää toiminnan tällä tasolla. Meillä apurahat kuluvat hyvin pitkälti tuntityöntekijöiden palkkoihin, lisäksi esitysoikeudet elokuvanäytöksissä ovat merkittävä menoerä, Kuittinen toteaa.
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön tuki kuluu koko perheen elokuvanäytöksiin ja työpajoihin, joita järjestetään muun muassa Kulttuuritehdas Siihtalassa kerran kuussa osana Teatteri-Traktorin Lasten lauantai -tapahtumia. Tapahtumissa on muutakin kuin vain elokuvaan liittyvää ohjelmaa.
-Aamupäivällä katsomme jonkin koko perheelle sopiva elokuvan, jonka jälkeen pidämme leffatyöpajan. Meillä on ollut esimerkiksi perinteisen animaation tekoa älypuhelimilla. Lapset ja heidän vanhempansa ovat voineet tehdä animaatioita yhdessä, Kuittinen selittää.
Lasten Lauantain ohella yhdistys pystyy järjestämään apurahan avulla elokuvakiertuenäytöksiä lähikunnissa, esimerkiksi nuorisotiloissa.
-Toki tämä korona on jonkin verran vaikuttanut molempiin toimintoihin. Pääsemme vauhtiin näiden kanssa kunnolla tänä syksynä, Kuittinen iloitsee.
Legendaarisen ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja Juhan af Grannin kamera varhaisilta vuosilta komeilee nykyisin elokuvayhdistyksen tiloissa.
Pyrimme huomioimaan kaikki
Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys pyrkii tarjoamaan toimintojaan mahdollisimman monelle. Toimintaa on Kuittisen sanoin vauvasta vaariin.
-Tavoitteenamme on antaa kaikille kiinnostuneille jotain. Pyrimme huomioimaan kaikki ja tekemään yhteistyötä myös uusien asioiden tiimoilta, Kuittinen tiivistää.
Yhteistyötä tehdään yhdistyksessä monipuolisesti. Loppuvuodesta (2021) yhdistys järjestää esimerkiksi marraskuussa ensimmäistä kertaa Joensuussa Vinokino-viikon yhdessä Pohjois-Karjalan Setan kanssa.
-Siellä on luvassa monipuolista ja mielenkiintoista ohjelmistoa, Kuittinen lisää.
Positiivinen palaute ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa antaa uskoa myös tulevaan. Yhdistyksellä on suunnitelmia, joita ollaan käynnistämässä hiljalleen koronapandemian salliessa. Tulevaisuus näyttää hyvältä.
-Usko tulevaisuuteen on vahva. Tulevaisuuden rahoituksesta toki ei koskaan voi tietää, mutta tällä hetkellä mieli on erittäin luottavainen siihen, että toiminta kasvaa entisestään, Kuittinen tuumii.
Päivä on kääntymässä kohti iltaa. Kuittinen esittelee vielä muutamia kaitafilmikokoelmiaan ja innostuupa hän myös käynnistämään 1970-luvulta peräisin olevan kaitafilmiprojektorin.
-Jaahas, tähän täytyy vaihtaa lamppu, Kuittinen toteaa hetken kuluttua koittaessaan näyttää muutaman vuosikymmenen takaista filmiä projektorilta.
Kaitafilmien ohella toimistosta löytyy muutama ikivihreä elokuvajuliste ja yhdistyksen tapahtumajulisteita. Kuittinen suosittelee kaikkia kiinnostuneita liittymään yhdistykseen.
-Luulen, että karjalaisuus näkyy meillä yhteisöllisessä meiningissä. Elokuva on aina parhaimmillaan, kun se katsotaan porukalla, Kuittinen päättää.
Lumisade on lakannut ja katuvalot valaiset tunnelmallisesti Woutilan kiinteistöä ja elokuvayhdistyksen toimistoa. Tunnelma on rauhaisa. Kuittinen jää vielä hetkeksi jatkamaan töitään järjestäen paikkoja, kunnes hän sammuttaa valot, lukitsee ovet ja jatkaa matkaansa kotia kohti kuun loistaessa kirkkaana taivaalla.