Tekoja Karjalasta
Sukkulan sulttaani on polvijärveläisen kyläyhdistyksen esikoinen
Kolmen polvijärveläisen kylän yhteinen kyläyhdistys tuottaa nyt ihkaensimmäisen näytelmänsä. ”Sukkulan sulttaani” kertoo tarinaa Polvijärven kylistä ja ihmisistä. Tekoja Karjalasta -sarjassa esittelemme tekijöitä ja hankkeita, jotka ovat saaneet Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön apurahan vuonna 2019.
Kinahmosta kotoisin olevat Unto Martikainen ja Raija Hakkarainen seuraavat talon rappusilta näytelmäharjoituksia Polvijärven Museonmäellä. Heinäkuinen sunnuntai, kuten niin monet sunnuntait tänä kesänä, on varattu “Sukkulan sulttaani”-näytelmän harjoituksille.
Näytelmän tuottaa Hukkala-Saarivaara-Lehtovaara -kyläyhdistys. Yhdistyksen puheenjohtaja Raija Hakkarainen on saanut kuulla uteliaita kysymyksiä: mikäs teatteri tämän näytelmän oikein tekee?
Vastaus yllättää: ei vielä mikään, sillä tämä on kyläyhdistyksen ihkaensimmäinen näytelmä.
– Ei tällä muuta nimeä vielä ole kuin Sukkulan sulttaani, Raija Hakkarainen nauraa.
Tuttu Lappalan piha näyttämönä
Lappalan pihan rakennukset siirrettiin Polvijärven Museonmäelle Kinahmosta.
Näytelmän käsikirjoittaja, tietokirjailija Unto Martikaiselle näytelmässä yhdistyy monta tärkeää polkua.
Rakennukset, jotka nykyään kuvastavat kotiseutuhistoriaa Museonmäellä, siirrettiin Kinahmon kylästä 1965. Paikka tunnettiin Kinahmossa Lappalan talona sitä asuttaneiden Lappalaisten mukaan. Juuri Lappalan pihan kautta Unto Martikainen kulki lapsena kouluun.
Lappalaisen sukuun kuului myös kirjailija Seppo Lappalainen, joka teki uraa kertomakirjallisuuden ja elokuvataiteen parissa. “Naapurin Seposta” tuli Unto Martikaiselle suuri esikuva.
Nyt Martikaisen käsikirjoittama “Sukkulan sulttaani” saa ensi-iltansa saman Lappalan talon pihapiirissä. Näytelmä kuvastaa elämänmenoa Polvijärven ja Kaavin rajakylissä 1930–50-luvulla.
– Polvijärveläisten pienten kylien ja ihmisten kiinnostavat tarinat ansaitsevat tulla kerrotuksi vielä kerran, Martikainen sanoo.
Tutun seudun tapahtumat kiinnostavat näytelmänä
Ohjaajaksi saatiin Joensuun kaupunginteatteristakin tuttu Olli-Kalle Heimo, jonka kanssa Martikainen on tehnyt yhteistyötä aiemminkin. Musiikillisena johtajana toimii Marita Maukonen, ja musiikin on säveltänyt Onni Muikku.
Näyttelijät ovat joensuulaisia ja polvijärveläisiä, ja kyläyhdistyksen väki on tehnyt työtä käytännön asioiden järjestämiseksi.
– Näytelmä kiinnostaa varsinkin heitä, joilla on juuret jotakin kautta Polvijärven seudulla. Moni vielä muistaa itse noiden vuosikymmenten tapahtumat, ja toisilla vaikkapa omat isovanhemmat ovat eläneet tuohon aikaan, Raija Hakkarainen kertoo.
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön apuraha on Hakkaraisen ja Martikaisen mukaan ollut ratkaisevassa osassa näytelmän toteuttamisessa.
Ilonpilkahduksia hiljenevissä kylissä
Hukkala-Saarivaara-Lehtovaara-kyläyhdistyksen puheenjohtaja Raija Hakkarainen on kiitollinen, kun yksikin ihminen kokee päässeensä osaksi yhdistyksen toimintaa.
“Sukkulan sulttaani” kertoo polvijärveläisten kylien elämästä 1930–50-luvulla, mutta millaista on elämä kylissä nykyään? Raija Hakkarainen kertoo hiljenevästä seudusta ja ikääntyneestä väestä sekä toisaalta tuoreista ilonpilkahduksista.
– On ilahduttavasti joitakin nuorempia Joensuussa työssä käyviä pareja, jotka haluavat kokea, millaista on elää syrjemmässä. Yksi lapsikin syntyi, ja kaksoset on tulossa.
Tänä syksynä kyläyhdistyksessä juhlitaan merkkivuosia, sillä yhdistys rekisteröitiin nykyisellä nimellä 1999 ja kylätalona toimiva entinen työväentalo, Kolmen Kylän Pirtti, rakennettiin 1939. Yhdistyksen toiminta on pienimuotoista mutta tärkeää.
– Kun yksikin ihminen sanoo, että pääsin olemaan mukana, niin se minulle riittää. Sillä on arvonsa, Raija Hakkarainen hymyilee.
“Sukkulan sulttaani” saa ensi-iltansa torstaina 18.7. Katso tarkemmat tiedot näytöksistä kyläyhdistyksen Facebook-sivuilta.