Siirry suoraan sisältöön

Tekoja Karjalasta: Taidelöylyt ja saunaesitys

Aurinko pilkottaa pilvien takaa Joensuun yllä. Olemme saapuneet kaupungin keskustassa sijaitsevan Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokan tiloihin. Ovensuulla ovat vastassa hyväntuulinen Sanna Kärkkäinen sekä hänen kollega Ninnu Karttunen. Saavuttuamme aulan kautta ison salin puolelle Kärkkäinen tarjoaa kahvia ja asettautuu sitten istumaan mukavasti. Ammatiltaan Kärkkäinen on teatterintekijä ja samalla Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokan perustajajäsen.

-Valmistuin vuonna 2012 Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulusta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja olen nyt toiminut kymmenen vuotta taiteen vapaalla kentällä. Muutin valmistumiseni jälkeen aluksi kotikaupunkiini Outokumpuun, josta sitten siirryin tänne Joensuuhun, jossa tällä hetkellä asun ja työskentelen, Kärkkäinen kertoo itsestään.

Kärkkäisen työ on erittäin monipuolista ja hän työskentelee laaja-alaisesti teatterin kentällä, erityisesti esiintyjän ja yhteisötaiteilijan rooleissa. Työ koostuu osaltaan myös apurahojen hakemisesta ja työt ovat monesti tuotantokohtaisia. 

-Määrittelen aika paljon itse, mitä milloinkin teen. Myös kouluaikana meille painotettiin sitä, että tulemme itse luomaan työpaikkamme, ja se pitää kyllä täysin paikkansa. Elämäntilanteet vaikuttavat osaltaan siihen, millaisia töitä tulee tehneeksi. Työskentelen aika aihe kohtaisesti ja olen tehnyt esityksiä esimerkiksi pikkulapsiajan uupumuksesta, Kärkkäinen lisää.

Tarkoitus on päästä näissä jaksoissa pintaa syvemmälle

Sanna Kärkkäinen on saanut tänä vuonna Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä 26 000 euron apurahan 12 kuukauden taiteelliseen työskentelyyn. Apuraha kuluu Taidelöylyt-podcast-konseptin tuotantoon sekä sen ohella tuotettavaan saunaesitykseen. Apuraha on taiteilijan näkökulmasta ihanteellinen tilanne. 

-Se mahdollistaa keskittymiseen juuri yhteen asiaan. Tämä on poikkeuksellista vapaalla kentällä toimivalle taiteilijalle ja aivan loistava asia, Kärkkäinen iloitsee.

Kärkkäinen tuottaa hanketta yhdessä kollegansa teatteri-ilmaisun ohjaajan Ninnu Karttusen kanssa. Taidenlöylyt-konsepti on uudenlainen ja ajankohtainen keskustelualusta, jossa ideana on kutsua saunomaan Pohjois-Karjalan alueella toimivia eri alojen taiteen ammattilaisia. Karjalaisuus lävistää koko hankkeen ja siinä lähdetään liikkeelle hyvin paikallisista asioista.

-Toimimme Ninnun kanssa Taidelöylyjen saunottajina. Haastattelemme taiteilijoita yksi kerrallaan saunassa ja näistä haastatteluista muodostuu sitten podcast-jaksot. Sauna on valikoitunut Taidelöylyjen pitopaikaksi sen vuoksi, että se on erityisesti suomalaisille rakas, ehkä jopa pyhäkin paikka. Siellä ihminen voi olla oma itsensä. Tarkoitus on päästä näissä jaksoissa pintaa syvemmälle ja raottaa taiteilijoiden ammatillista puolta elämäntarinoiden ja -historian kautta, Kärkkäinen tarkentaa.

Taidelöylyissä ovat lisäksi apuna graaffikko Siiriliina Riikonen, joka tekee ilmeen podcastille. Työryhmään kuuluu myös muusikko, joka säveltää Taidelöylyjen tunnusmusiikin. 

-Tulemme tarvitsemaan lisäksi apua teknisessä puolessa, vähintään konsultaatiota äänen osalta.Tarkoitus on pyrkiä ottamaan haltuun riittävän laaja tietotaito, jotta jaksoja voi tehdä jatkossa itse.  Laitteisto tulee koostumaan äänityskalustosta ja kaikesta muusta, mitä podcastin osalta tarvitsemme, Kärkkäinen lisää.

Tällä hetkellä Taidelöylyjen tuotanto on vielä alkuvaiheessa. Kärkkäinen ja Karttunen tekevät parhaillaan perehtymistyötä podcastien ja saunan maailmaan. Sen lisäksi valmisteilla ovat niin tuotantopuoli, saunakiertueen tuotanto kuin taiteilijavalintojen tekeminen. Podcastin äänitykset alkavat tänä syksynä (2022). 

-Tämän rinnalla valmistamme myös saunaesitystä, jonka muoto on vielä avoin. Tällä hetkellä minua ja Ninnua kuitenkin kiinnostavat rituaaliteatteri. Esitys saattaa sisältää esimerkiksi runoutta tai miksipä ei ihan näytelmätekstiä. Sekä saunaesitys että podcast tulevat ensi-iltaan samoihin aikoihin eli alkuvuodesta 2023, Kärkkäinen kertoo. 

Kärkkäinen toivoo podcastin tavoittavan laajan kuulijakunnan, niin taiteilijoita kuin taiteen ja kulttuurin kuluttajia. Kohderyhmänä ovat erityisesti aikuiset. 

-Taidelöylyt-konsepti on mielestäni hirveän tärkeä. Koko konseptin idea on antaa ääni maaseutualueella toimiville taiteilijoille. Edelleen tuntuu olevan yllä sellainen käsitys, että hienoa ja merkittävää taidetta tehdään vain suurissa asumiskeskittymissä etelässä, mutta kyllähän täällä Pohjois-Karjalassa on tehty ja tehdään edelleen hyvin omaäänistä ja mielenkiintoista taidetta, Kärkkäinen toteaa. 

Tärkeäähän on vain tehdä työtä ja rakastaa

Sanna Kärkkäinen uskoo tulevaisuuteen. Mielenkiinnon kohteita riittää runsaasti ja halu päästä tekemään asioita on valtava.

-Olen luonteeltani hyvin utelias ja innostuva. Sillä tavalla tämä ala sopii minulle täydellisesti, sillä tässä voi toteuttaa hullujakin ideoita, ja niitä kyllä riittää. On kiintoisaa hypätä mukaan myös uusiin ja myös epämukavuusalueen ulkopuolella oleviin asioihin. Toivottavasti elän pitkään, jotta pääsen toteuttamaan kaikkia ideoitani. Tällä hetkellä uusin kiinnostuksen kohteeni on musiikin tekeminen teatterin saralla, Kärkkäinen kertoo innoissaan.

Linnut visertävät iloisina ikkunan toisella puolella Kärkkäisen noustessa tuoliltaan. Hän alkaa katsomaan yhdessä Ninnu Karttusen kanssa tulevaa produktiota. Rakkaus taidetta ja työtä kohtaan näkyy.

-Eräs hyvinkin tunnettu taiteentekijä on kiteyttänyt hyvin tämän koko homman pointin: Tärkeäähän on vain tehdä työtä ja rakastaa (Tove Jansson), Kärkkäinen toteaa lopuksi.